Avustuskohteet


OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Ensimmäiseksi avustamisyhteistyöprojektiksi on sovittu katulasten auttaminen Filippiineillä Dumagueten kaupungissa, yhteistyökumppaneina Franciscan Sisters of the Poor nunnat. Nunnat ylläpitävät keskusta, jossa pyritään perustarpeiden kattamisen kautta auttamaan lapset takaisin kouluun ja koulutuksen myötä pois kadulta. Nunnien toiminta perustuu lahjoitusvaroihin ja lisärahoittajia tarvitaan.

 

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Katulapsien arki on karua. Monet heistä ovat joutuneet pakenemaan väkivaltaa tai seksuaalista hyväksikäyttöä kadulle, osalla vanhempien köyhyys tai uusioperheiden muuttuneet ihmissuhteet ajavat ylimääräiset ruokittavat suut pois. Suurin osa lapsista onkin poikia, joista ei ole hyötyä perheessä. Lapset sosiaalistuvat kadun kulttuuriin ja jäävät erilaisiin päihde- sekä huumekierteisiin, seksuaalisesti hyväksikäytetyksi tai rikolliselle ”uralle”.

 

Keskuksessa asioi arkisin 30-50 lasta sekä muutamia perheitä, vammaisia ja vanhuksia. Ketään ei käännytetä keskuksesta pois, mutta päivän ruuan saadakseen pitää vastineeksi osallistua toimintaan mm. kouluttautumiseen ja peseytymiseen. Lasten ikähaarukka on yhdestä vuodesta ylöspäin. Suurin osa heistä on ikähaarukassa 6-15 vuotta. Nunnat tarjoavat aamupalan ja lounaan, pesu- ja pyykinpesutilat sekä tarvittavat pesuaineet, peruskoulutusta sekä virike- ja harrastustoimintaa. Heillä on suppea ensiaputarvikkeisto, joilla voidaan hoitaa yksinkertaisia tulehduksia, haavoja sekä ulkoloisia. He pyrkivät myös kustantamaan lääkäIMG_4878rin sitä tarvitsevalle tai kouluvaatteita, -kirjoja niille, jotka todella yrittävät takaisin kouluun. Keskukseen on myös palkattu sosiaalityöntekijä, joka pyrkii rekisteröimään lapsia väestötietojärjestelmään sekä etsii mahdollisia sijaisperheitä ja lastenkotipaikkoja.

 

 

 

 

Yhdistys pyrkii tukemaan tässä ensimmäisessä avustuskohteessa arvokasta lastensuojelutyötä! Tule mukaan auttamaan!